torstai 27. kesäkuuta 2013

Tilattu säätila saapui vihdoin ja chilit tykkää

Aji Cristal (C. baccatum)
Tässä on jo viikon verran hikoiltu kuumassa ja kosteassa ilmanalassa. Ja nyt ei saa todellakaan valittaa varsinkin jos olet chilipuutarhuri :) Chinenset tykkää ja muutkin chilipuskat villiintyy oikein urakalla. Kasvihuoneessa näyttää olevan yöllä noin 27 astetta lämmintä ja aamuauringossa sisälämpötila on ollut parhaimmillaan 35 astetta. Yhdistettynä ahkeraan chilien sumutteluun, noin korkeat lämpötilat pitävät kasvihuoneen olosuhteet aikalailla optimaalisella tasolla, vaikka siihen ei aurinko koko päivää paistakkaan.

Parvekekasvihuoneessa kukkivat kaikki chilit ja suurin osa baccoista näyttää tekevän jo satoakin. Pitäisi vaan jossain vaiheessa purkaa kaikki ulos tuolta, niin voisi kuvata paremmin kasvavia hedelmien alkuja. Aji Pineapplessa on tällä hetkellä suurin hedelmän alku. Champion näyttää tekevän ainakin neljää hedelmää.

Kasvarin ulkopuolella kasvava talvehtinut Naga Morich (C. chinense) näyttää myöskin tekevän podeja. Se vaan tuntuu kärsivän jonkin sortin juuriongelmasta, kun tiputtelee lehtiään kiihtyvällä tahdilla. Tuholaisia ei näy vieläkään missään chileistäni, vaikka tuo parveke kuhiseekin pieniä kirvoja. Täysikasvuisia ei ole näkynyt, mikä kielii siitä, että ne eivät saa ravintoa mistään. Neem-öljy for the win! Nagaa ei myöskään ole kasteltu liikaa, sillä ravinneliuosta on kipattu vasta sitten kun lehdet ovat alkaneet lurpahtaa. Voi olla tietenkin tuon aika tiiviin ruukunkin ansiota, etteivät juuret tykkää. Se on valkoinen, joten auringonkaan ei pitäisi juuria liikaa lämmittää.

Aji Pineapple (C. baccatum)

Nagan vieressä majaileva Piri Piri (C. frutescens) näyttää aloittelevan kukintaa. Laskin nuppuja ainakin 30. Kasvarin ulkopuolella on myös pubet Manzano Rojo ja Orange Rocoto. Niissäkin näkyy noin kymmenen nuppua. Suurin määrä nuppuja pubeista on kuitenkin amppelin Canariossa. Toivotaan, että lämmin sää avaa sen kukat ja tuuli pääsisi pölytystehtäviin. Tältä parvekkeelta ei ole koskaan vielä saatu pubesatoa.

Vaihdoin lannoiteliemen varsinaiseen sadontuotantolannoitesuhteeseen:

  • 1 ml BioBizz Bio-Grow
  • 4 ml BioBizz Bio-Bloom
  • 4 ml BioBizz TopMax
Lannoiteliemen NPK on 16-26-20, eli typpeä on fosforiin ja kaliumiin verrattuna vähemmän.

Parvekekasvihuoneen asukit. Keskellä kuvaa näkyy  Aji Pineapplen podi
Siirrytäänpä sisätilojen chileihin sitten. Talvehtinut African Devil tekee tällä hetkellä niin suuria hedelmiä kokoonsa verrattuna, että sen tukikepin paikkaa piti vaihtaa ja langoittaa riippuvat oksat uudestaan, jotta se kestäisi hedelmien painon. Se majailee edelleen tuossa litran saviruukussa, joka on sille liian pieni :D

Huomasin myös, että suuri villichili CGN 22795 (C. praetermissum) näyttää aloittavan kukintaa oikein kunnolla. Hyvä niin, sillä jos se olisi tuosta vielä kasvanut, olisi sitä joutunut leikkelemään. Sillä on metrin tukikeppi ja kaikki oksat on langoitettu.

African Devil (C. annuum) rankasti langoitettuna. Oikeassa alareunassa muutama kypsyvä podi
CGN 22795 (C. praetermissum) metriseen tukikeppiin langoitettuna
Rhomboideum (C. rhomboideum) on nätti kun sika pienenä, mutta ei vielä kuki
Joku on joskus sanonut, ettei ZenGrowissa kannata kasvattaa chiliä. Itse olen eri mieltä. Kasvatuksessa täytyy vaan muistaa leikellä puskaa aikalailla, jotta siitä saa alaspäin rönsyilevän ja suhteellisen kompaktin. Laitteen lamppu ei kyllä riittänyt kovin pitkälle ja en tiedä saanko tuota satoamaan noin varjoisessa paikassa. Ämpärihydrot on tietenkin halvempia, mutta kuka haluaa ämpärihydron 50 neliön kerrostalokämpän olohuoneeseen?
Sisällä ikkunalaudalla kasvava Biquinho (C. chinense) kypsyttelee satoa

1 kommentti:

  1. Moi!
    Voisin laskea noista GHE:n ja BioBizzin ravinteista ppm suhteita/jakso sulle jos kiinnostaa.
    Ota yhtyttä mailin kautta chilitunari(a)gmail.com.

    VastaaPoista