sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Chilien tuentaa ja kukkimista

Halpa kasvarin alusta
Kävin hakemassa pitkään tarvitsemani kasvihuoneen alustan Bauhaussista. Siellä näytti olevan kaikki kasvihuoneisiin liittyvä todella kallista, joten päädyin ihan perinteiseen vedenpitävään kuormapeitteeseen, joka maksoi 2.90 €. Kappale on 2 x 3 metrin kokoinen ja sopi tuonne kasvihuoneen pohjalle vallan mainiosti hieman taiteltuna. Nyt ei tarvitse varoa niin paljon chilejä kastellessa kuin sanomalehtialustan kanssa. Airpotit päästävät väkisin hieman ravinnellientä läpi vaikka kuinka varovasti yrittää kastella. Kookoskuidulla täytetyissä Airpoteissa ei ole tätä ongelmaa.

Samalla täytyi tietenkin koko chilikonkkaronkka siirtää ulos kasvihuoneesta ja parveke näytti hetken aikaa olevan aivan täynnä chiliä :D En tiedä miksi aina alkaa tuulemaan ihan tolkuttomasti kun siirrän kasvin tuolta tuulensuojasta pihalle. Muutama pidempi bacca oli hätää kärsimässä tuulenpuuskissa.

Chilejä takaisin siirtäessä huomasin, että suurimpien baccojen tukikepeistä ei ole enää mitään hyötyä ja ne tarvitsevat latvoille enemmän tukea.

Kasvihuoneen chilit purettuna parvekkeelle, aika kasa :D
Kasvihuoneen ylätasolle viritelty tukinarusysteemi
Tukinarut paikallaan ja isommat baccat saavat taas tukea. Tuohon oli hyvä kieputtaa pari matalampaakin puskaa, jotka eivät meinanneet pysyä pystyssä
Tilasin Pihanetiltä tuollaisen kätevän paineruiskun, jolla pystyy pitämään kasvarin ilmankosteuden hyvällä tasolla. Tuossa on säädettävä  ruiskusuutin, jolla voi valita haluaako pientä vai suurta pisaraa. Käsikään ei väsy enää niin paljon kuin manuaaliruiskulla. Hintaa kertyi 8,70 € ja postitus 2,90 €. Tuolla ei kuitenkaan kannata sumuttaa Neem-öljyllä terästettyä vettä, sillä tiivisteet eivät pidä yhtään siitä öljystä.
Kaikki chilit pubeja lukuun ottamatta kukkivat, tässä Lemon Dropin (C. baccatum) tyylinäyte
Jos muuten haluat enemmän aloittelijalle suunnattuja chilinkasvatusvinkkejä, kannattaa suunnata toiselle kirjoittamalleni blogille, jota kirjoitan verkkokaupalle Pihanetti. Blogin löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti