maanantai 15. joulukuuta 2014

Chinenset alkavat kuoriutumaan

Pieniä chinensejä kasvatushyllyssä
Viisi lajiketta kylvetyistä kahdeksasta ovat itäneet chinensien idätyssatsista.

Välillä vähän kranttu itäjä Pimenta da Neyde antaa odottaa itseään, kuten myös Cajamarca ja Tobago Sweet. Tobago Sweet iti kyllä yhden siemenen voimin, mutta se heitti lusikan nurkkaan siemenkypärän irroituksessa, joten odotellaan kahden muun itämistä.

Kylvin myös uudestaan villichilit C. eximiumin ja C. galapagoensen.

Aikaisemmin idätetyt Rocoto Costa Rica Redit (C. pubescens) ovat alkaneet haarautumaan latvomisen seurauksena. Noilla on myös todella suuret lehdet verrattuna pituuteen. Se taasen voi johtua siitä, että annan niille aika tujua satsia Puutarhan Kesää jo.
Tässä tämän hetken tilastoa idätetyistä lajikkeista ja niiden itämisajoista
Bonchit voivat hyvin ja kuvasin ne juuri trimmailun jälkeen
Kyllä niitä taimia taas alkaa olemaan ylimääräisiä, joten pysykääpä kuulolla.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Chinenset idätyslautalle joulua odottamaan

Idätyssatsi vol 2
Taas mennään :)

Idätyslautalle pääsivät chinenset:

7pot
Aji Cachucha
Cajamarca
Caramel Bhut Jolokian
Pimenta da Neyde
Pimenta Kathumby Mustard
Pink Habanero
Tobago Sweet

Ja edellisessä satsissa kypäräongelmista kärsinyt C. eximium ja C. galapagoense. Yleensä idätyslautalla ei kärsitä kypäräongelmista, mutta nyt hengissä ei selvinnyt kuin yksi Rocoto Yellow ja ei yhtään eximiumia, eikä galapagoensea. Syynä voi olla yön lämpötilan tippuminen tuonne 21 asteen tietämille kun lamput eivät ole päällä. Nyt korjasin tilannetta ja otin ajastinrytmistä pois idätyslevyn päällä olevan lampun, joka on nyt kokoajan päällä ja tuo tarvittavaa lämpöä.

Ainut Rocoto Yellow , joka selvisi hädin tuskin kypärän kirouksesta. Huomaa vaurioituneet sirkkalehtien päät
Rocoto Costa Rica Red (C. pubescens) taimet ovat päässeet jo hyvään vauhtiin
Bonchi C. rhomboideum tuuhenee kokoajan
Bonchi Aji Gusanito ei näytä näin sivusta mitenkään isolta...
...mutta ylhäältäpäin kuvattuna se on melko jätti :D

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kasvatushylly valjastui jälleen täyteen voimaansa

Rocoto Costa Rica Red (C. pubescens) )itää
Noniin, 12 päivän jälkeen idätyslautalla nähtiin ensimmäinen chili sirkkalehdillä. Voiton vei tällä kertaa Rocoto Costa Rica Red.

Villichileistä ei ole vielä itänyt kumpikaan lajike, mutta niiden kanssa voi mennä kuukausia, kun ovat hieman kranttuja olosuhteiden osalta.

Idätyslautta oli ensimmäisen idätysviikon tuossa kasvatushyllyn bonsai-osiossa, mutta siinä ei ollut tarpeeksi lämpöä (21 astetta), joten siirsin idätyslevyn bonsai-osion lampun päälle hyllyyn ja sitten alkoikin tapahtumaan 29 asteen lämmössä :) Lisäksi ylähyllyllä on idätyslautan päällä 23 W loisteputki antamassa ensimmäiset valonsäteet sirkkalehdille pääseville chileille ja antaahan se hieman lämpöäkin.

Kaksi itänyttä Rocotoa sijoitin bonsai-hyllyn alle 2 x 55 W loisteputken alle. Ne saavat muutaman päivän päästä idätyslautalta lisää seuraa. Tuossa kohdassa oli anturin mukaan 32 astetta lämmintä, joten laitoin tuulettimen kiertämään ilmaa, jotteivat aivan kärventyisi
Koko kasvatushylly näyttää nyt tältä. Ylähyllyllä on idätysosio, keskellä bonsai-osio ja alimpana taimiosio :)
Bonsai-hyllyssä on latvojen kohdalla valaistusvoimakkuutta 12 000 lx. Alahyllyn taimiosiossa 17 000 lx ja ylähyllyllä idätysosiossa 6000 lx.

Ajattelin alkaa pitämään kirjaa excelin muodossa, milloin mikäkin lajike on laitettu itämään, mikä on itämisaika, milloin lajike on sirkkalehdillä, milloin se kukkii, milloin ensimmäinen hedelmän raakile muodostuu ja milloin se kypsyy:


Lisäksi päätin kuvata kaikki bonsai-projektit erillisiin kuviin, niin näette paremmin jokaisen bonsain yksityiskohdat:

Itse wanhus, eli kolmatta elinvuottaan aloittava Habanero Vietnam (C. chinense)
Tämän kauden bonsai-uutuuksia, eli Aji Gusanito (C. frutescens x chinense)
Samoiten tämän vuoden bonsaita, eli C. lanceolatum
Tuorein ja erikoisin kaikista, kiven päälle istutettu C. rhomboideum, joka kaipaa kohta oksien trimmaamista

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pubet ja villit idätykseen

Kauden 2015 idätykset alkoivat
Lokakuu vierähti marraskuun puolelle ja sehän tarkoittaa sitä, että olisi hyvä alkaa idättelemään vähän vaativimpia chililajikkeita ensi vuodeksi.

Heitin idätyslautalle pubet ja villichilit:


  • Rocoto Costa Rica Red (C. pubescens)
  • Rocoto Yellow (C. pubescens)
  • C. eximium
  • C. galapagoense
Idätyspurkkina toimii wanha kunnon kannellinen pakasterasia. Tuohon kun laittaa kannen päälle niin kosteus ja lämpö pysyy hyvin korkealla ja kypäräpäitä ei pääse muodostumaan idätysvaiheessa.

Erityisesti pubeista odottelen seuraavana vuonna satoa, sillä en ole onnistunut niiden sadottamisessa koskaan. Viime kesänä taisi yksi pube yrittää tiristää yhtä raakiletta, mutta se ei kypsynyt koskaan. Nyt on ainakin valotehoa enemmän :)

Tuorein bonchiprojekti C. rhomboideum näyttää selvinneen silpomisesta
Aji Gusanito kukkii aivan mahdottomasti ja leviää sivulle

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kauden 2014 loppusato ja yksi bonchi lisää

Kauden 2014 loppusato
Nyt koitti viimein se hetki kun kerättiin loppusato talteen oli se kypsää tai ei. Tämä kämppä on suhteellisen viileä näin alkutalvesta, joten hedelmien kypsyminen oli tuskastuttavan hidasta.

Satoa tuli viimeisestä satsista 196 g, joten koko kauden lopputulos on 562 g chiliä täysin sisäkasvatteisesti. Edellisen kauden yli 600 g ei päästy, sillä tänä vuonna ei ollut parvekettakaan käytössä.

Aji Finladia ei näemmä tehnytkään yhtään satoa, vaan kaikki killuvat loppupodit olivat punaista Lemon Dropia ja piispanhattua.

Tuo 196 g satsi tuli kuivatettua ja jauhettua vähän miedommaksi jauheeksi FG Jigsaw + Habanero -jauheen viereen.

Vielä puskassa killuva Aji Indian (C. baccatum)
Kuva ennen alasleikkausoperaatiota...

...ja kuva jälkeen. Ledipaneeli ja hyllyn alimmainen loisteputki jäivät talviteloille
C. rhomboideumista tuli bonchi, sillä siltä löytyi melko hyvät pääjuuret mullan alta :) Toivottavasti se jää henkiin
Tässä koko bonchi-nelikko talvea piristämään
Aloin lisäämään Aji Gusanitolle ja C. lanceolatumin boncheille jo hieman Puutarhan Kesää kasteluveteen ja Aji Gusanito alkoi kukkimaan muuta päivä sen jälkeen

Ensi viikolla aletaan sitten idättämään seuraavan kasvatuskauden villichilejä ja C. pubescenseja !

lauantai 11. lokakuuta 2014

Suunnitelmissa seuraava kasvatuskausi

Fataliin siemenlähetys
Perjantaina lävähti postiluukusta Fataliin siemenlähetys, eli tästä oikeastaan alkaa uuden kasvatuskauden suunnittelu. Pisimmän kasvatuskauden vaativat lajikkeet pitäisi saada idätykseen jo ensi kuussa vaikka edellinenkään sato ei ole vielä täysin kypsynyt :)

Lähetyksessä tuli tilaamani täydennyssatsi chinensejä ja yksi baccatum:

Piriz (C. baccatum)

Aji Cachuacha (C. chinense)
Cajamarca (C. chinense)
Caramel Bhut Jolokia (C. chinense)

Idätystilaahan meikäläisellä on suhteellisen runsaasti ja valaistus riittää aika suurelle joukolle taimia, mutta täysikasvuisia chilejä mahtuu järkevästi kasvamaan ehkä noin 15 kpl. Lisäksi olemassa olevan bonchit vievät lamppujen alta jonkin verran tilaa. Tämän vuoden lajikemäärä oli 20 kpl ja se on hieman liian suuri määrä pelkästään sisällä kasvatettavaksi, joten aion vähentää tuosta lajikemäärästä tosiaan sen 5 kpl. Näin lamppujen alla ei tule niin ahdasta ja kaikki lajikkeet toivottavasti pääsevät tekemään satoa.

Nyt kun valomäärä ja lämpö riittää, painotan tällä kaudella chinense-suvun lajikkeiden kasvatusta. Otan mukaan myös kaks pubescensea, jos vaikka tällä valomäärällä onnistuisin niiden kanssa.

Kirjoittelin muuten chilien kasvatuksesta pientä ohjeen tynkää, joka päivittyy sitä mukaa kun muistan kerrottavaa. Ohjeen linkki löytyy myös tuosta yläpalkista.

Tässä alustavaa listaa kasvatuskaudelle 2015 (suluissa alkuperämaa):

C. baccatum

Lemon Drop (Peru)
Piriz

C. chinense

7pot (Chaguanas, Trinidad)
Aji Cachucha (Kuuba)
Cajamarca (Peru)
Caramel Bhut Jolokia (Intia)
Pimenta da Neyde (Brasilia)
Pimenta Kathumby Mustard (Brasilia)
Pink Habanero
Tobago Sweet (Trinidad)

C. pubescens

Rocoto Costa Rica Red (Peru)
Rocoto Yellow (Peru)

C. frutescens

Tabasco (Costa Rica)

Villichilit

C. eximium (Bolivia)
C. galapagoense (Galapagos-saaret, Ecuador)

Annuumeja ei listalla näy ollenkaan ja määrällisesti tosiaan on eniten chinense-sukua.

Lisäksi talvehtimaan jäävät bonchit Habanero Vietnam (C. chinense), Aji Gusanito (C. frutescens x chinense) ja C. lanceolatum. Rhomboideumin kohdalla en ole vielä päättänyt leikkaanko sen bonchiksi, talvehditan talven yli täysikokoisena vai heitänkö roskiin.

Early Jalapeño, Chihuacle Negro ja Antillais Caribbean Habanero tekevät kokoajan satoa, joten niitäkään ei henno vielä heittää roskiin.

Lisäksi baccat Aji Finland, Aji Indian, Bishop's Crown, Lemon Drop, Lemon Drop Red ja Sugar Rush kypsyttelevät vielä loppusatoaan.

Tilaongelma kuitenkin tulee vastaan viimeistään tammikuussa.

Antillais Caribbean Habanero (C. chinense) vaan jaksaa puskea podia
Bonchi C. lanceolatum
Bonchi Aji Gusanito (C. frutescens x chinense)

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Askartelua ja eloisia boncheja

Siemenkansio
Kävin tuossa Suomalaisessa Kirjakaupassa ja shoppailin kansion, kaksi 10x pakettia keräilykorttivälilehtiä ja lajitteluvälilehden. Niistä syntyi parempi arkistointimenetelmä chilien siemenille. Nyt ne on jaoteltu suvuittain ja lajeittain aakkosjärjestykseen :)

Hintaa taisi tulla alle kympin.

Lisäksi huomasin viikonloppureissun päätteeksi, että bonchit näyttävät elonmerkkejä!
C. lanceaolatum
Aji Gusanito (C. frutescens x chinense)

maanantai 22. syyskuuta 2014

Sadonkorjuuta, viherkasvuston karsintaa ja bonsaihommia

Kokonaiskuva kasvustoista ennen karsintaa ja sadonkorjuuta
Nyt viikonloppuna oli sadonkorjuujuhlat ja kaikenlaista vanhaa ja uutta chilireseptiä tuli pyöriteltyä.

Joka vuosi on tullut valmistettua chilifoorumeilta tuttu Chili con Carne, josta riittää hyvin kymmenelle henkilölle annos + santsi.

Lisäksi menu sisälsi Salsa Criolan (kikherne, ryöpätty punasipuli, limemehu, Lemon Drop, mustapippuri, suola).
Makeista tuli tehtyä Chilisuklaakakkua, Chilifudgeja ja omenachilimuffinsseja (perus muffinssitaikina, päälle kuorrutus, jossa: Lemon Drop-omenahilloa + tomusokeria + tuorejuustoa). Itse Lemon Drop-omenahillo valmistuu helposti keittelemällä netistä löytyvän ohjeen mukainen omenahillo siten, että kiloon omenoita käytin noin 16 kpl Lemon Droppeja.

Chilisuklaakakkuun tuli käytettyä Fatalii Gourme Jigsawia (C. chinense) ja Aji Indiania (C. baccatum)
Chilifudgeista tein kaksi versiota: isojen poikien ja pikkutyttöjen versio :) Isojen poikien version taikinaan tuli 6 kpl Antillais Caribbean Habaneroa (C. chinense) ja pikkutyttöjen versioon kolme Lemon Droppia (C. baccatum)
Sadonkorjuujuhlien jälkeen koitti aina melko apeatunnelmainen viherkasvuston alasajo, eli sato talteen ja ne kasvit roskiin, mitkä ei pääse talvehtimaan ensi vuodelle.

Apeaa tunnelmaa piristi useiden bonsai-aihioiden löytyminen :)

Vasemmalla C. rhomboideum ja kaksi Fatalii Gourmet Jigsawia (C. chinense). Pienet purkit, mutta isot kasvit :)
Rhomboideumista tulee hyvä bonsai-aihio, mutta en hennonut leikata sitä alas vielä kun se vasta nyt aloitti hyvin runsaan kukinnan. Kyseinen villichili taitaa pitää vähän viileämmästä ilmanalasta
Makuuhuoneen amppelichili piti olla Ulupica Large, mutta se paljastui risteymäksi, joka kukkii kyllä valtavasti, mutta ei tee mitään satoa. Tämä joutaa siis roskiin suoraa
Tässä tämänhetkiset bonsai-projektit. Tuo missä on lehdet, on kaksi vuotta vanha Habanero Vietnam (C. chinense) ja uusia vasemman puoleinen Aji Gusanito (C. frutescens x chinense) ja edessä C. lanceolatum . Toivotaan, että uutuudet selviävät hengissä karsinnasta :) Lisäksi siirsin nämä tuon chilihyllyn ylimmälle tasolle
Alatasolla on tällä hetkellä vasemmalta lukien Antillais Caribbean (C. chinense), Early Jalapeño (C. annuum) ja Chihuacle Negro (C. annuum). Kaikissa on vielä raakileita kiinni, joten en heittänyt niitä menemään
Karsinnan ja sadonkorjuun jälkeen ledipaneelin alle jäi muutama puska kypsyttelemään loppusatoaan. Aji Finlandista on vasta kypsymässä ensimmäinen sato ja oli siellä muutamalla muullakin lajikkeella vielä raakileita kiinni
Viimeisiä sadonkorjuita eletään. 366 g on tämän hetkinen satomäärä, joka varmaan kasvaa vielä viimeisen sadonkorjuun jälkeen tuonne puolen kilon tuntumaan
Kaikki chililajikkeet eivät tosin tehneet satoa. Näihin kuului Bolivian Rainbow, Starfish ja vaalea thaichili.

Pelkästään kerrostalon sisäkasvatuksellakin saa siis satoa aikaiseksi. Ei tosin mitenkään hirveästi, mutta ainakaan ei tarvitse tapella tuholaisten kanssa ja ei tule hätä roudata ulkochilejä sisälle :)


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Chilistä bonsai, Habanero Vietnamin tarina

Bonchi Habanero Vietnam (C. chinense)
Nyt kun bonsai-chilini, eli bonchin ikä alkaa olemaan jo muutamaa kuukautta vailla kaksi vuotta, ajattelin kirjoitella sen koko elämäntarinan yhteen blogipostaukseen. Näin saatte paremmin käsityksen miten täysikasvuisesta chilipuskasta tehdään bonchi.

Kaikki alkoi 30.12.2012 kun silloisen chinensien idätyssatsin Habanero Vietnam näytti itävän idätyslautalla.

Bonchi kasvatetaan siis aivan kuin normaali chili, eli mitään erityisiä bonsaichilin siemeniä ei ole olemassa. Toiset lajikkeet vaan soveltuvat paremmin bonchiksi kuin toiset. Itse suosin villichilejä ja C. chinense -sukua siksi, koska esim. C. baccatum -suvun lajikkeet tuppaavat kasvamaan vain korkeutta, eivätkä juurikaan leveyttä. Kaikenlaiset habanerot siis käyvät loistavasti bonchiksi, mutta mistään Jalapeñosta en lähtisi tekemään bonchia.

Idätys tapahtuu normaalisti, eli helpoimmillaan siemen kasteltuun multaan ja sitten vaan odottelemaan. Itse käytän tosin idätyslauttaa.

Mutta takaisin bonchin tarinaan. Idätetty pieni taimi kasvoi kotosalla rauhassa keittiön loisteputken alla. Se haarautui tuuheammaksi ja teki aina vain isompia lehtiä. Lopulta taimi oli niin suuri, että päätin siirtää sen varsinaiseen kasvatusruukkuun. Ruukuksi valitsin altakasteluruukun Bauhaussista. Näin taimea ei tarvitse kastella päältäpäin ja juurista tulee vahvemmat. Lampuksi valitsin 12 W led-lampun. Lannoitteena meni Puutarhan Kesää 1 tl 1.5 litraan vettä.


Nuori Habanero Vietnamin työpaikalla altakasteluruukussa
Chilipuska menestyi altakasteluruukussa mainiosti ja siitä kasvoi aikamoinen puska. Kuumina kesäpäivinä se pääsi toimiston pihamaalle saamaan aurinkoa, joka omalta osaltaan kiihdytti juurakon kasvua.

Bonchiaihion on hyvä saada kaikki mahdollinen valo ja kasvatusruukunkin olisi hyvä olla paljon suurempi kuin itse käyttämäni. Näin saadaan varmistettua kaikinpuolin kookas kasvi, jolla on paljon juuria. Paksun juurasto on yksi bonchiaihion onnistumisen päätekijöistä.

Bonchiaihio aloittelee kukintaansa

Oikealla täysikasvuisesta Habanero Vietnamista karsittu bonchiaihio
Bonchiaihion juurakkoa ennen mullan irroittamista
Syyskuun 2013 loppupuolella sadonkorjuun jälkeen toin Habanero Vietnamin kotosalle kun olin pätkinyt sitä aikalailla pienemmäksi.

Minulla oli mielessä kaksi muutakin bonchiaihiota, mutta ne olivat kasvaneet varjoisella parvekkeella, joten ne eivät olleet saaneet tarpeeksi auringonvaloa, jotta niiden juurakot olisivat olleet lähellekkään yhtä hyvässä kunnossa kuin Habaneron.

Seuraava steppi olikin juuripaakun ottaminen ulos itse purkista. Tässä tapauksessa purkki oli niin pieni, että juuret olivat jo alkaneet kiertää purkin reunoja pitkin.

Lisäkarsinnan jälkitila
Tässä vaiheessa juuripaakusta oli jo leikattu puolet pois ja suurin osa mullastakin oli karisteltu pois.

Seuraavaksi oli vuorossa juurien pesu. Juurien pesua ei kannata tehdä lavuaarissa, sillä juurten multa tukkii herkästi viemäriputket. Oikea tapa on pestä juuret saavissa. Jos pelkäät mullassa olevan tuholaisia, lisää pesuveteen mäntysuopaa.

Pesun jälkeen alkaa pääjuuret näkymään paremmin ja pääset muotoilemaan juurakkoa paremmin bonsaipurkkiin sopivaksi.

Vielä tarvitaan pienempien juurien karsintaa
Bonchin maanpäällinen osa jätetään mullan päälle odottamaan koristekiviä
Noin viikon päästä tapiksi leikattu bonchi näytti elonmerkkejä :)
Nyt kun bonchi näytti olevan hengissä, oli aika koristella purkkia hieman kivillä. Kivet kannattaa toki pestä huolellisesti, ettei pihalta kulkeudu tuholaisia multaan
Kun bonchi alkaa tuuheutumaan, on aika aloittaa sen muokkaaminen halutun malliseksi. Tämä käy kätevästi taivuttamalla osa oksista sivulle ja alaspäin. Taivuttaminen tapahtuu sitomalla oksat juuriin vaikka rautalangalla. Jos oksat ovat jykevämpiä, voi niitä taivuttaa paksummalla kuparilangalla
Lisäsin vielä ruukkukatetta isompien kivien väliin, jotta kokonaisuudesta tulisi hienompi. Kokeilin myös sammaleen kasvattamista mullan pintaan, mutta se epäonnistui. Täytyy kokeilla myöhemmin uudestaan
Itse pidän bonchia 110 W loisteputkivalaisimen alla, melko lähellä itse lamppuja. Näin bonchi saa tarpeeksi valoa, jotta siitä kasvaa tuuhea ja kukinta alkaa todenteolla
Bonchihan vaatii jatkuvaa trimmaamista ja ylöspäin lähtevien oksien poistoa. Poista samalla myös suurimmat lehdet, jolloin kokonaisuus pysyy edelleen miniatyyrinä. Bonchi tarvitsee trimmaamista melkein joka viikko, mutta itse en ole niin ahkera ja se näkyy hieman suurempana lehtikokona ja tuuheuden menettämisenä
Seuraavaksi aion poistaa taivutuslangoitusta ja miettiä ruohon tai sammaleen kasvattamista suurempien kivien väliin. Eiköhän tuo vielä useamman vuoden elä. Täytyy katsoa jos tämän vuoden kasvatuksista saisi ainakin toisen bonchiaihion talvea piristämään :)

Toivottavasti tästä tarinasta oli jollekin jotain hyötyä :)