Bolivian Rainbow -bonchin kukan nuppu |
Medusa puskee täyttä häkää nuppuja, joita poistin yli kymmenen |
Tabascon lehden kärki |
Bonchi on ollut välillä liian lähellä lamppua, joten yhteen lehteen on tullut tuollainen ruskea läikkä, en keksi mistä muustakaan se olisi johtunut |
Saapavathan kunnon valohoitoa. Se on toiminut muihinkin keittiössä kasvaneisiin nysiin.
Ensimmäisen kuvan Tabasco ja toisen kuvan Bhut Jolokianin lehdet ovat myös aika mammuttimaiset. Bhut Jolokianin lehdet alkavat olemaan jo niin suuria, ettei se mahdu enään nykyiseen kasvupaikkaansa kovinkaan hyvin. Mutta eihän se kyllä tosiaan mihinkään muuallekaan mahdu :D
Alemmissa kuvissa esiintyy Sarga Cseresnye, jonka lehdissä on outoja reikiä. Noh, chilivaarikin laittoi omista muutamista lajikkeista kuvia, joissa oli reikiä, joten eipä nämä vaarallisilta vaikuta.
Minkään lehden alla ei näkynyt mitään ylimääräistä ötökkää, eikä myöskään lehden päällä kun sitä macrolla tutkailin.
Kyseinen kasvi muutenkin aiheutti hämmennystä itämisvaiheessa oudolla runkorakenteellaan. Omituinen lajike.
Millaisen makron hankit?
VastaaPoistaMonesti on käynyt mielessä, että sellainen olisi kätevä, mutta ei vain ole sattunut sopivaa eteen. Miten lähelle tuolla pääsee, esimerkiksi montako cm on kuvan leveys lähimmällä asetuksella?
Hulluttelupäiviltä tosiaan löytyi Canon EF-S 60mm f2.8 macro USM 389e, eli aika edullinen ainakin kun noita Saksan hintoja katseli.
PoistaOnhan niitä 150mm macroja, mutta aika hintaviksi sellaiset tulee ja tuo 60mm on aika pop chilejä kuvatessa. Myöskin objektiivi.info -sivustolla oli kehuttu tuota kyseistä putkea.
Lähin tarkennusetäisyys on 20 cm, jos sitä tarkoitit.
Minä vertailen noita kuvaamalla metrimittaa. Ratkaisevaa on, montako senttiä leveä kuva on lähimmässä asennossa. Tarkennusetäisyys on aina kiinni polttovälistä ja siitä ei tuota leveyttä saa kuin laskemalla. Canonin "kittilinssillä" pääsee n. 5 cm leveään kohteeseen ja loittorenkailla reilun sentin kokoinen täyttää ruudun. Loitot eivät tietenkään vastaa makroa laadultaan eikä varsinkaan käyttömukavuudeltaan.
VastaaPoistaAaa, nyt luulen ymmärtäväni. Kun otetaan lähin tarkennusetäisyys 20cm, niin metrimitalta näkyy 2 cm leveyttä.
PoistaKukkakuviin käy sellaisenaan, mutta millin mittaiset tuhohyönteiset tarvitsevat lisävahvistusta.
VastaaPoista