maanantai 23. syyskuuta 2013

Kauden 2013 viimeisiä sadonkorjuita

Koko kauden 2013 loppusato
Keräsin tuossa muutama päivä sitten maljakoissa lojuvista oksista loppusadon talteen. Ihan kilon tavoitteeseen ei päästy, mutta noin 600 g sato on huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Parvekekasvihuone oli siis hyvä ostos :)

Määrällisesti eniten satoa tuotti kuusi litraisessa Air-Potissa kasvanut Lemon Drop. Viereisessä kuvassa on Lemon Dropit ja Aji Pineapplet iloisesti sekaisin. Onneksi kummastakin lajikkeesta on jo siemeniä tallessa. Lemon Dropista voisi tehdä omenahilloa, mutta palataan siihen vähän myöhemmin.

Punaista Lemon Dropia, Lemon Dropia, Aji Ahuachapáuta, Aji Pineapplea, Aji Fantasya ja Trepadeira Werneriä
Aji Cristalia, Aji Ethiopian Fireä, Championia ja Lebanese Marblesia
Piri Piriä ja Starfishia
Vietnamese Tearjerkeriä, Biquinhoa ja Cheiro Roxaa
Tuli tässä sadonkorjuuta tehdessä ostettua Gigantista OBH Nordican kasvikuivuri suhteellisen edukkaaseen hintaan. Talouspaperin päällä chilien kuivattaminen on vähän niin ja näin, koska huoneilma ei ole kovinkaan kuivaa ja lopputuloksena on hieman nahkeita hedelmiä, joita ei pysty jauhamaan kovinkaan pieneksi. Uunikuivattaminen epäilyttää itseäni myös, joten en siihenkään lähde. Kasvikuivuri on tehokas tapa kuivattaa chilit ja muut hedelmät sekä marjat. Alla olevan satsin kuivaaminen kesti noin kahdeksan tuntia. Mukana kuivamassa oli myös testierä omenaviipaleita ja ne kuivuivat kuudessa tunnissa.

Kuivuriin menevää chilisatoa
Kahdeksan tunnin päästä oli valmista!
Parvekekasvihuoneen chilipuskat tuli heitettyä kaatopaikalle multineen. Chilitarvikkeen lahjoittama Ventipot oli minulla testissä tänä vuonna ja siinä kasvoi kuvan Vietnamese Tearjerker (C. frutescens). Tarkoituksena oli seurata chilipuskan juuraston kehittymistä kyseisessä ruukkumallissa. Ainakaan juurien kiertämistä ei ollut havaittavissa...
... ja tarkemmin kaivettuani, Ventipotista paljastui terve ja paksu juurakko, joka oli keskittynyt lähinnä ruukun yläosaan, joka johtuu taas päältäkastelusta.
Tänä vuonna oli testissä toisenlainen kasvatusalusta, nimittäin kookoskuitu. Tässä kuvaa Air-Potissa kasvaneen Aji Fantasyn juurakosta. Terveen näköistä :)
Ainut chilipuska, mistä ei ole satoa vielä kerätty on amppelissa kasvava Canario (C. pubescens). Annan tuon kypsytellä pihalla niin pitkään, kunnes yöpakkaset saapuvat Turkuun. Saa nähdä mitä tapahtuu.
Tällä hetkellä tulevaisuuden bonchi-projekteihin soveltuu työpaikalla kasvava Habanero Vietnam (C. chinense), parvekkeella kasvava Canario (C. pubescens) ja Piri Piri (C. frutescens). Kaikki nämä ovat kasvaneet altakasteluruukuissa, joten pitää varmaan alkaa altakastelemaan jatkossa kaikkia chilipuskia. Tulokset ovat paljon paremmat, kuin päältäkastelussa. Bonchi-projekteista lisää ensi kerralla ja tulossa on myös makuarviot vuoden 2013 sadosta :)

2 kommenttia:

  1. Noista keltaisista baccoista näkee joskus väitettävän, että Lemon Drop ja Aji Pineapple olisivat sama lajike. Sinulla kun on nuo molemmat, miltä näyttää ja maistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos eivät ole sama lajike, niin ainakin melko lähellä toisiaan. Aji Pineapple tosin ei ole yhtään niin hyvän makuinen kuin LD. Mitään viittauksia ananaksen aromiin en löytänyt vaan lähinnä hernemäistä makua, vaikka itse hedelmä olikin täysin kypsä. Ei jatkoon.

      Poista