Pari vuotta siihen menikin, että sai kasvateltua chilejä rauhassa, ilman suurempia tuholaisinvaasioita. Viime blogipostauksessa mainitsinkin orastavasta ongelmasta Tabascon kanssa. Sen nuoremmat lehdet on kaikki syöty miltei kokonaan.
Nyt kun säät ovat lämmenneet ja parvekkeella on melkein trooppiset oltavat, ovat myös tuholaiset innostuneet.
Kirvoja kuhisee ainakin kovaa tahtia hedelmiä putkauttelevassa Lemon Dropissa ja Pinquito de Monoissa. Jostain syystä niiden keskellä kasvava Goat's Weed on säilynyt täysin puhtaana kirvoista.
Mitenkäs tämän vuoden sato sitten pelastetaan, ettei jää jäljelle pelkkiä chilien runkoja? No käymällä sotaan tietenkin. Putsasin 1.5 l limpparipullon ja täytin sen lämpöisellä vedellä. Siivouskomerosta löytyi mäntysuopaa ja tein näin ensialkuun 1 % liuoksen. Eli 1.5 l vettä ja 15 ml mäntysuopaa. Liuoksen siirsin tuollaiseen sumutinpulloon ja ruiskutin kaikki parvekkeen chilit tällä liuoksella lehtien yläpuolelta ja alapuolelta. Kirvathan majailevat yleensä lehtien alapuolella. Torjuntaa jatketaan kerran päivässä useamman päivän ajan.
Jos tämä ei ala tepsimään niin täytyy kaksin- tai kolminkertaistaa mäntysuovan määrä liuoksessa tai siirtyä järeämpiin torjunta-aineisiin.
Kirvainvaasio Lemon Dropissa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti