keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tila alkaa loppumaan viherkasvuston vallatessa alaa

Ledipaneelin alla alkaa olemaan ahdasta. Tarkkasilmäiset näkevät Cajamarcan hedelmän raakileen
Chilihyllyn rocotoillakin alkaa olemaan ahdasta
Ulkona sataa vettä kaatamalla ja siellä taitaa juuri olla se 10 astetta lämmintä. Sisällä chilihuoneessa on 25 astetta lämmintä (lamppujen alla 28) ja sehän kiihdyttää chilifarmin kasvuston leviämistä käsiin :)

Kasveja on edellisvuotista vähemmän, mutta taas ollaan samassa tilanteessa tilan kanssa. Toki edellisvuoteen verrattuna airpoteissa onkin enemmän kasvutilaa, kuin saviruukuissa.

Kuukauden lopulla odottava muutto pihalliseen rivariin tulee juuri oikeaan aikaan, eikä missään nimessä liian myöhään. Taidan pitää kuitenkin chinenset pääsääntöisesti sisäkasvatuksessa, sillä niitä ei ole suojattu neem-öljyllä kirvoja vastaan. Rocotot ja baccat heivaan kyllä aurinkoiselle takapihalle heti kesäkuun aluksi.

Kauden ensimmäinen satokin tuli nautittua. Isoimmat ovat Caramel Bhut Jolokiania (C. chinense) ja pienemmät villichili C. rhomboideumia. 10g noissa oli painoa yhteensä
Neljän Bolivian Rainbown (C. annuum) kieputusprojekti kasvaa pituutta joka päivä
Tällä hetkellä omasta mielestäni yksi onnistuneimpia boncheja C. rhomboideum on lopettanut pituuskasvunsa terhakkaan langoittamisen seurauksena ja leviää nyt kivasti sivuille. En tohdi leikellä sitä juuri nyt enempää, sillä suurin osa noista kuivahtaneista kukista tekee hedelmää paraikaa :)
Bonchivanhus Habanero Vietnam (C. chinense) senkun jaksaa porskuttaa. Se pudotteli lehtiä aika rajusti tuossa talven lopuksi, mutta säännöllinen suihkuttelu on auttanut kuivaan sisäilmaan
C. lanceolatum -vilichili on erittäin haastava bonchilajike, sillä se tuppaa kasvattamaan pitkiä, ylöspäin suuntautuvia oksia. Olen saanut sen kuitenkin suhteellisen kompaktiksi ja kohti havittelemaani pyöreää muotoa

2 kommenttia:

  1. Pihalla harvoin kirvoja tulee, ja jos kasveissa on kirvoja, niin ne yleensä syödään pihalla pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo pihalla kasvattelu menee opetteluksi, kun ei sellaista ole vielä ennen tätä siunaantunut :)

      Poista