sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kasvatushylly valjastui jälleen täyteen voimaansa

Rocoto Costa Rica Red (C. pubescens) )itää
Noniin, 12 päivän jälkeen idätyslautalla nähtiin ensimmäinen chili sirkkalehdillä. Voiton vei tällä kertaa Rocoto Costa Rica Red.

Villichileistä ei ole vielä itänyt kumpikaan lajike, mutta niiden kanssa voi mennä kuukausia, kun ovat hieman kranttuja olosuhteiden osalta.

Idätyslautta oli ensimmäisen idätysviikon tuossa kasvatushyllyn bonsai-osiossa, mutta siinä ei ollut tarpeeksi lämpöä (21 astetta), joten siirsin idätyslevyn bonsai-osion lampun päälle hyllyyn ja sitten alkoikin tapahtumaan 29 asteen lämmössä :) Lisäksi ylähyllyllä on idätyslautan päällä 23 W loisteputki antamassa ensimmäiset valonsäteet sirkkalehdille pääseville chileille ja antaahan se hieman lämpöäkin.

Kaksi itänyttä Rocotoa sijoitin bonsai-hyllyn alle 2 x 55 W loisteputken alle. Ne saavat muutaman päivän päästä idätyslautalta lisää seuraa. Tuossa kohdassa oli anturin mukaan 32 astetta lämmintä, joten laitoin tuulettimen kiertämään ilmaa, jotteivat aivan kärventyisi
Koko kasvatushylly näyttää nyt tältä. Ylähyllyllä on idätysosio, keskellä bonsai-osio ja alimpana taimiosio :)
Bonsai-hyllyssä on latvojen kohdalla valaistusvoimakkuutta 12 000 lx. Alahyllyn taimiosiossa 17 000 lx ja ylähyllyllä idätysosiossa 6000 lx.

Ajattelin alkaa pitämään kirjaa excelin muodossa, milloin mikäkin lajike on laitettu itämään, mikä on itämisaika, milloin lajike on sirkkalehdillä, milloin se kukkii, milloin ensimmäinen hedelmän raakile muodostuu ja milloin se kypsyy:


Lisäksi päätin kuvata kaikki bonsai-projektit erillisiin kuviin, niin näette paremmin jokaisen bonsain yksityiskohdat:

Itse wanhus, eli kolmatta elinvuottaan aloittava Habanero Vietnam (C. chinense)
Tämän kauden bonsai-uutuuksia, eli Aji Gusanito (C. frutescens x chinense)
Samoiten tämän vuoden bonsaita, eli C. lanceolatum
Tuorein ja erikoisin kaikista, kiven päälle istutettu C. rhomboideum, joka kaipaa kohta oksien trimmaamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti