keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Lannoittelua ja kasvamisen seuraamista

Noniin, chilien taimet ovat kasvaneet nyt runsaan kuukauden ja ihan hyvältä näyttää.


Bolivian Rainbown hieman ruskehtavat läikät lehdissä tulee ehkä hieman liian voimakkaasta aamu-auringosta. Pitää varmaan jossain vaiheessa laittaa verhoa auringon eteen jos taimissa alkaa esiintymään laikkuja enemmänkin.


Aikaisemmin mainitsin, etteivät Turbo Pube ja Habanero Peruvian White oikein kasvaneet kunnolla. Turbo Pube näyttää tällä hetkellä tältä. Hieman kitukasvuinen, mutta sinnittelee kuitenkin. Kämpän ilmasto tai kastelu eivät ilmeisesti kohtaa lajikkeen optimin kanssa. Pitää ilmeisesti kastella vähemmän.


Siirsin nirson Habaneron hieman isompaan astiaan ja olen koittanut kastella sitä hieman vähemmän kuin muita lajikkeita. Ilmeisesti se on auttanut, koska taimi alkaa selvästi kasvamaan nopeammin. Vielä vähän lisää kokoa niin senkin voi siirtää ikkunalaudalle. Muut Habaneron taimet eivät sitten selvinneetkään.


Vaikka taimet ovat kasvaneet ihan hyvää vauhtia, ei se silti tahdo riittää. Päätin tilata Puutarhurinverstaalta http://www.puutarhurinverstas.com hieman lisäravinnetta taimille. Seuraavat lisäravinteet tupsahtivat postista tänään:
  • Biobizz Bio-Grow ja Bio-Bloom bio-setti 2x 0.5l hintaan 15.40 €
  • Biobizz TopMax 0.5l hintaan 17.85 €
Bio-Grow on nestemmäinen kasviravinne joka lisää taimien runsaskasvuisuutta ja ajattelin käyttää sitä 1ml / 1l suhteella jokaisen kastelukerran yhteydessä.

Bio-Bloom on taas kukkimisen ja hedelmien muodostumisen aikana käytettävä lisäravinne jonka pitäisi taata suurempaa hedelmäsatoa. Se on täynnä kaikenlaisia luontaisia mineraaleja, mikroravinteita, aminohappoja ja kasvisperäisi hormooneja.

TopMax on kasvisperäinen kukinnon kiihdyttäjä jonka pitäisi lisätä kukkimista ja hedelmien muodostusta vielä lisää,

Täytyy raportoida kuvien kera parin viikon päästä miten ravinteet ovat auttaneet.

Ylimääräiset taimet ovat tehneet hyvin kauppansa, mutta vielä olisi tälläinen läjä hyvää kotia etsiviä taimia mitkä eivät tämän kämpän ikkunapaikoille mahdu.


  • 4 kpl yllätystaimia joista en itsekään tiedä mitä lajiketta ovat
  • 2 kpl Jalapeno Hercules
  • 1 kpl Turbo Pube
  • 1 kpl Hungarian Hot Cherry
Varsinkin tuo Jalapeno Herculeksen taimi alkaa olemaan siinä vaiheessa, että se pitäisi kohta istuttaa tuosta idätyspurkista isompaan savipurkkiin. Komia taimi, mutta ei tilaa laittaa mihkään.

Edit: 4 yllätystaimea jäljellä

Edit edit: kaikki ylimääräiset taimet pääsivät uusiin koteihin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti