tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kirvojen torjuntaa ja podikuvia

Biotuksen kirvavainokaissekoitus
Kirvapopulaatio on pysynyt suhteellisen kurissa Neem-öljyn ansiosta. Kirvoja näkyy melko harvakseltaan chileissä, ainoastaan parvekkeen chinenseissä on enenevässä määrin kirvoja.

Parvekkeella on myöskin hieman epämukava syödä aamupalaa kun kirvoja kiipeilee joka paikassa siksi, että ne eivät oikein tykkää itse Neem-öljyllä päälystetyistä chilipuskista.

Päätin siis päättää kirvapopulaation päivät biologisin keinoin ja tilasin Biotukselta Verda-protect kirvavainokaissekoituksen. Kirvavainokaiset munivat kirvojen sisään ja parin päivän päästä kirva lakkaa syömästä. Kirvavainokaisen loinen syö kirvan sisältäpäin ja kirva muuttuu muumioksi. Tuo putkilo riittää 200 neliön kirvatorjuntaan, joten ehkä tämä on vähän liioittelua parvekkeella. Eipähän ainakaan koko kerrostalossa ole kohta kirvaongelmia...

Kirvavainokaiset kuoriutuu
Kirvavainokaiset toimitettiin styroksipakkauksessa, jossa putkilo oli jääpussin päällä ja koko paketin sisältö oli vielä vuorattu sanomalehdellä. Muurahaisia varten putkilo olisi hyvä sijoittaa mukana tulleen tikun nokkaan, mutta parvekkeella muurahaisia ei näy, joten en sitä käyttänyt.

Putkilon avaamisen jälkeen vainokaisia alkoi kuoriutua "pesästään" ja ne lähtivät saalistamaan :) Muumioituneita kirvoja alkaa jo näkymään.

Nuo ovat melko harmittomia tapauksia. Välillä lentelevät sinne tänne, mutta eivät ole häiriöksi parvekkeella.

Kasvihuoneessa satoa putkahtelee kokoajan ja kasvihuoneessa ei oikein voi kuvata kuin siten, että ottaa kaikki puskat pihalle. Suurimpia ei tuolta edes kannata lähteä purkamaan.

Piri Piri (C. frutescens) alkoi satoamaan. Maistan jo Piri Piri -kastikkeen kipakan maun kielelläni....
Aji Cristal (C. baccatum)
Aji Ahuachapáun (C. baccatum) hedelmä janoisessa puskassa
Jalapeno Herculestakin (C. annuum) saadaan syötäväksi tänä vuonna
Aji Fantasyn (C. baccatum) puska on niin iso, ettei sitä saa ulos kasvihuoneesta, mutta sain räpsäistyä edes jonkunlaisen kuvan hedelmästä
Työpaikan Habanero Vietnam (C. chinense) kasvattaa paksua runkoa, tästä on bonchi-aihioksi!
Muistutuksena teille arvon chilien ystävät. Turussa Kupittaan Citymarketissa on Heinän Puutarhalta tuoreita chilejä vaikka kuinka monta eri lajiketta. Tuoretta Naga Morichia löytyy myös ;) Näillä on tosiaan hyvä kartuttaa omaa siemenvalikoimaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti