sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Chilien taimien erottelua ja tilaongelmia


Chilien taimet ovat itäneet hyvin ahkerasti ja jotkin lajikkeista ovat kasvaneet sen verran isoiksi, että ne olisi hyvä erotella pikapuoliin, etteivät niiden juuret sekoitu liikaa. Jos juuret ovat kasvaneet yhdeksi sekamelskaksi, on erottelu sen jälkeen hyvin haastavaa ja taimet saattavat vahingoittua pahastikin.

Tuuletin on myös tehnyt tehtävänsä ja puhuroinut välillä vähän liiankin tehokkaasti herkkiä taimia.

Viereisen kuvan Aji Cristalin taimi sai ilmeisesti kunnolla huutia tuulettimelta ja oli yksi aamu kaatunut pitkin pituuttaan mullan keskelle. Jouduin tukemaan tämän taimen hammastikulla, jottei se vallan mätäne kostean mullan sekaan.

Tietysti se on ihan hyväkin, että jyvät alkavat erottua akanoista. Muut taimet eivät näytä kärsineen yhtä paljon puhurista vaan rungot näyttävät vahvistuvan hyvää vauhtia.

Luulenpa, ettei tätä taimea tulla näkemään saviruukussa pihalla.

Aji Cristalit ovat saaneet uutta puhtia.
Naga Moricheja on nyt jo kaksi!


Tein chilien taimista inventaarion ja harmittelin samalla, että miksen jo kylvövaiheessa laittanut muistiin, että kuinka monta siementä meni multaa. Nyt olisi sitten kiva tehdä tilastoa itävistä ja itämättä jääneistä siemenistä. Osasta lajikkeista voi jo suoraan sanoa, että kaikki kylvetyt itivät, mutta suurimman osan siemenmääriä en muista yhtään. Tyhmä mikä tyhmä :)

Nyt kun aloin laskemaan taimimäärää, alkoi hieman puskea kylmää hikeä tuossa 30 kpl kohdalla. Lopputulokseksi sain 76 kpl itäneitä taimia O___o Lajikkeita on yhteensä 19. Mihinkäs hemmettiin nämä sitten laitetaan :D

Viime päivityksessäni mainitsemiani muovipurkkeja on kyllä 30 kpl, mutta ne eivät ole kovin kestäviä ja isoja. Savipurkkeja on 19 + 2 uutta bonsai-ruukkua, eli 21 lupaavinta taimea saa istutettua näihin ja pistettyä ikkunalaudalle. Täytyy eka laittaa nämä 21 purkkia ikkunalle ja katsoa, onko aurinkoista tilaa vielä jäljellä :) Parvekkeellehan chilejä mahtuu vaikka kuinka paljon, mutta siellä on vähän kylmä vielä. Ostetaan: omakotitalo ja iso kasvihuone pihalle.

Nopean inventaarion tuloksena suoraan saviruukkuun ja ikkunalaudalle pääsee 12 taimea, 22 siirretään isompiin muoviruukkuihin ja 42 jää odottelemaan idätyskippoihin joko kasvamaan lisää tai odottamaan uutta kotia.

Tässä vaiheessa kun inventoin itäneitä lajikkeita, tulikin mieleeni, että yksi CGN 22871:n taimi on myös itänyt, eli itämättä jäi vain Black Scorpion Tongue. Melko tehokasta, vaikka ihan perusmullalla idätetäänkin. Onhan noita idätysvillojakin joskus tullut katseltua, mutta näyttää tämäkin tapa toimivan ihan hyvin. Onko niistä jotain etua idätyksessä?

Näihin nuo 76 taimea pitäisi sitten mahtua :D taitaa päätyä uusiin koteihin osa...
Ohessa taulukko itäneistä taimista. Värityksestä hahmottaa aika hyvin, kuinka hyvin mitkäkin lajikkeet ovat itäneet näissä olosuhteissa ja kuinka mitkällä ne ovat kasvamisessa. Esim. Prikkinun taimet ovat vielä niin pieniä, että jätän ne kaikki idätysastiaan vielä kasvamaan.


Lajike: Itäneitä: Savipurkkiin: Muovipurkkiin: Jää idätysruukkuun:
African Devil 5 1 2 2
Aji Cristal 4 1 2 1
Aji Fantasy 4 2 1 1
Bhut Jolokian 3 0 0 3
Black Scorpion Tongue 0 0 0 0
Cayanne 4 1 3 0
CGN 22871 1 0 0 1
Goat's Weed 4 1 2 1
Habanero Peruvian White 1 1 0 0
Hungarian Hot Cherry 6 0 4 2
Kaleidoskop 5 1 2 2
Lemon Drop 6 2 1 3
Medusa 5 0 0 5
Naga Morich 2 0 0 2
Pinquito de Mono 5 1 2 2
Prikkinu 5 0 0 5
Sarga Cseresnye 4 0 0 4
Tabasco 1 0 1 0
Tepin Guatemala 6 0 0 6
Yllätyslajike 5 1 2 2
Yhteensä:  76 12 22 42


Suunnitelmat tuli tehtyä ja on aika alkaa toimimaan. Ohessa Aji Cristalit otettuna pois idätysastiastaan ja juurakot eroteltuna valmiina uudelleen ruukutukseen.



Kolmen 6l turvepohjaisen multapussin jälkeen on taimien erottelu taas vähäksi aikaa tehty. Lupaavimmat taimet pääsivät ikkunalaudalle bonsain viereen ja osa taimista jäi vielä idätysastioihin odottelemaan kasvupyrähdystä.




Bolivian Rainbow -bonsailla menee myös hyvin
Kaikki taimet eivät missään nimessä mahdu kasvamaan tänne, joten ainakin seuraavat taimet etsivät uutta kotia:

0/3 kpl Goat's Weed
Heat level 9
(kuva: Fatalii.net)
0/3 kpl Medusa
Heat level 0-1
(kuva: Fatalii.net)
0/3 kpl African Devil
Heat level 8
(kuva: Fatalii.net)

0/6 kpl Hungarian Hot Cherry
Heat level 5
0/2 kpl Bhut Jolokian
Heat level 10
(kuva: Fatalii.net)
0/2 kpl Aji Cristal
0/3 kpl Prikkinu
Heat level 8-9
(kuva: wikipedia)
0/4 kpl Tepin Guatemala
Heat level 7
(kuva: Fatalii.net)
0/2 kpl Cayenne
Heat level 8
(kuva: Fatalii.net)
0/3 kpl Sarga Csereznye
Heat level 0-1
0/1 kpl Aji Fantasy
(kuva: Fatalii.net)
0/3 kpl Kaleidoskop
(kuva: Fatalii.net)
0/1 kpl Tabasco
(kuva: Fatalii.net)
0/4 kpl Pinquito de Mono
Heat level 7-8
(kuva: Fatalii.net)
0/2 kpl Lemon Drop
(kuva: Fatalii.net

  • 0/3 kpl Yllätyslajiketta
    Osa lajikkeista on jo valmiiksi isommissa purkeissa erotettuina, mutta osa tarvitsee taimen hakijalta purkin mihin siirrettävä taimi purkitetaan uusiksi. Koita tässä joku päivä lisäillä noihin lajikkeisiin myös kuvat.


    Edit: kaikki taimet löysivät uusiin koteihinsa tai joutuivat jalostuksen uhriksi

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti