sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lisää kukintaa ja ruukunvaihtoa

Baccat katselevat murheellisina lumipyryä
Tänään oli murheellinen aamu monelle chilinkasvattajalle ja kevään odottajalle. Aamulla alkanut viaton pieni lumisade kasvoi nopeasti rankkasateeksi ja lunta tuli ainakin täällä Turussa melkein 10 cm. Luulen, että pihallisten talojen omistajat ovat vielä enemmän käärmeissään tuosta lumen tulosta kun tällainen kerrostalossa asuva hullu puutarhuri :P Kasvihuonekauden aloitus siirtyy taas, jos ei omista tiivistä kasvihuonetta varustettuna lämmittimillä.

Sunnuntai on kuitenkin hieno päivä viherpeukaloida, joten jatkoin alkuperäisellä suunnitelmallani. Tarkoituksena oli vihdoin hakea Bauhaussista lisää saviruukkuja noille lopuille annuumeille ja baccoille, jotka kasvavat edelleen ahtaasti taimiruukuissa. En ottanut kovin suuria ruukkuja, vetävät ehkä noin litran turvemultaa. Saavat kärvistellä niissä vielä runsaan kuukauden ennen parvekkeelle vientiä, sitten katsotaan juuritilanne uudestaan ja vaihdetaan kolme tai viisi litraisiin ruukkuihin. Toiveena olisi laittaa parvekkeelle siirrettäville chileille samanlaisia altakasteluruukkuja kun töissä olevalla Habanero Vietnamilla. Se pienentäisi dramaattisesti tuholaismäärää, jotka munivat märkään päälimultaan.

Isompiin ruukkuihin pääsivät takarivin Champion (C. baccatum), Goji (Lycium barbarum), Piri Piri (C. frutescens) ja siirsin Habanero Vietnamin (C. chinense) myös keittiön pöydälle. Eturivissä on Aji Ethiopian Fire (C. baccatum), Vietnamese Tearjerker (C. frutescens), Lemon Drop (C. baccatum) ja Cayenne (C. annuum)
Cayenne (C. annuum) on myös ensimmäinen turpeessa kasvava tämän vuoden idätys, joka avasi kukkansa
Cayenne ei ole suurikokonen taimi, mutta kukkimisintoa sillä kyllä riittää
Ikkunalaudoille tuleva luonnonvalo on nyt kunnolla ohittanut valaistusvoimassa taimipöydän keinovalon. Tässä tilastoa kuukausi sitten mitatusta valaistusvoimakkuudesta sekä tämän päiväiset arvot:

Päivä 6.3.2013 7.4.2013
KLO 15 15
Taimipöytä 4000 4000
ZenGrow 3300 3300
Olohuone pieni 2050 3800
Olohuone iso 2220 4500
Olohuone iso 2a 4440 11000

Varsinainen kasvatusikkunahan on tuo Olohuone iso ja siellä näyttää arvot parantuneen huomattavasti. Parvekkeella olevalle penkille, mille chilit runsaan kuukauden päästä toivottavasti siirtyvät, on 6000 lx:n valomäärä tällä hetkellä. Mittasin yksi aamu suoran aamuauringon valovoiman ja se oli noin 21000 lx.

Olohuoneen pienellä ikkunalla kasvaa tällä hetkellä Aji Pineapple (C. baccatum), Sinappi (Sinapis alba) ja Trepadeira Werner (C. baccatum)
Varsinainen kasvatusikkuna (Olohuone iso) on tungettu niin täyteen chiliä kahteen kerrokseen, ettei sinne oikein mitään muuta mahdukkaan ja emäntä kiittää :P Ylätasanteella kasvaa Manzano Rojo (C. pubescens), Starfish (C. baccatum), Lemon Drop F1 Red (C. baccatum), Aji Cristal (C. baccatum), Jalapeno Hercules (C. annuum) ja Aji Ahuachapáu (C. baccatum). Alatasanteella kasvaa Pimenta da Neyde (C. chinense), Naga Morich (C. chinense), CGN 22795 (C. praetermissum), Cheiro Roxa (C. chinense), Mysteerichili Etelä-Afrikasta, Rocoto Orange (C. pubescens), Aji Fantasy (C. baccatum), Duke Pequin (C. frutescens), Rhomboideum (C. rhomboideum), Canarion (C. pubescens) ja African Devil (C. annuum)
Lisäksi kaikkein aurinkoisemmilla ikkunoilla Olohuone iso 2a asustaa Biquinho (C. chinense) ja Lebanese Marbles (C. annuum). ZenGrowssa tosiaan pöhisee vielä 2x Trinidad Moruga Scorpion (C. chinense). Siinä on tämän kämpän kaikki chilit :P Alkaa tila loppumaan totaalisesti kesken...

Nyt on suurin osa chileistä latvottu, osa useampaan kertaan. Kaikkein pirteimmin siihen suhtautui tuo Etelä-Afrikasta tuotu mysteerichili. Se näyttää kovasti kyllä perus kaupan annuumilta. Toivottavasti se ei sitä ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti