maanantai 24. syyskuuta 2012

Sadonkorjuujuhlat ja säilömistä


Satotilannetta 21.9 perjantaina
Alkoi nuo chilipuskien podit näyttämään jo sen verran valmiilta, vaikka vielä osa raakoja olikin, päätin korjata suurimman osan talteen tuossa viime perjantaina.

Oheisesta kuvasta näkyy, että melko raakaa podia oli vielä silloin, mutta näkeepä tästä parhaiten loppusadon määrää. African Devilien ja Medusan toinen sato ei vielä kerinnyt tähän kuvaan.

Viime vuonnahan koko chilisato kypsyi melkein yhtäaikaa, mutta tämän kesän surkea lämpötila viivästytti joidenkien lajikkeiden kypsymistä tuntuvasti ja aiheutti toisilla lajikkeilla huomattavaa eriaikaan kypsymistä. Olen nimittäin syönyt heinäkuusta lähtien Medusaa, Lemon Dropia ja Aji Fantasyä parvekkeen puskista ihan hyvää tahtia.

Lähikuvaa chilimollukoista
Kun kerran podit olivat vielä melko raakoja, päätin kypsytellä niitä hieman ZenGrowin 22 W ESL:in alla siinä samalla kun napsin kypsempiä chilejä sadonkorjuujuhlien keitosten sekaan.

Alla olevaan satokuvaan on lisätty African Devilin ja Medusan sato. Cayenne jää vielä kypsyttelemään podejaan. Kyllähän se ESL aika hyvin kypsytteli ainakin Aji Fantasyt, Kaleidoskopit ja Aji Cristalit

Ylälautasella vasemmalla kypsää ja raakaa African Deviliä (C. annuum), vasemmalla melkein kypsää Medusaa (C. annuum), vasemmalla lautasella ylävasemmalla Aji Cristalia (C. baccatum), yläoikealla Kaleidoskopea (C. baccatum), alavasemmalla Aji Fantasyä (C. baccatum), alaoikealla Lemon Dropia (C. baccatum), oikealla lautasella ylävasemmalla Sarga Cseresznyetä (C. annuum), yläoikealla Goat's Weedin (C. annuum) yksi podi, keskivasemmalla CGN 22871 (C. baccatum), alavasemmalla mysteerichiliä ja keskioikealla Pinquito de Monoa (C. baccatum)
Aji Fantasy ja Lemon Drop tekivät tosiaan aika isot podit
Varmaan huomasittekin, että en nimittänyt tätä mysteerichiliä enää lajikkeeksi Leek (C. annuum). Alkoi meinaan ihmetyttämään sen punertavuus, eikös tämän pitänyt olla kypsänä vaalea vihreä? Mikäs lajike tämä sitten on kun noin punertaa?
Aikaisemminhan on tullut tänä vuonna kerättyä yllä olevien lisäksi seuraavanlaista määrää podeja:

Cayenne (C. annuum)
Sarga Cseresznye X Medusa (C. annuum), CGN 22871 (C. baccatum) ja Tepin, National Park of Tikal, Guatemala (C. annuum var glabriusculum)
Aji Fantasyä ja Lemon Dropia (C. baccatum)
African Deviliä, lisää Sarga Cseresznyetä (C. annuum) ja lisää Lemon Dropia (C. baccatum)
Medusan (C. annuum) ensimmäinen sato
Itse sadonkorjuujuhlat meni mukavasti, ihmisiä oli kämppä täynnä ja pitäähän tähän vähän reseptejä jakaa, vaikka periaatteessa pelkkänä kasviblogina tätä yritänkin pitää.

Maailma paras Chili Con Carne (alkuperäinen ohje chilifoorumilla )
(malttamattomille tiedoksi, että tämän tekemiseen menee hyvin se 5 h)

Ainekset:

  • 800 g naudan paistia suikaleina
  • suolaa ja mustapippuria maustamaan lihoja paistovaiheessa
  • 3 isoa sipulia
  • 1 prk tomaattipyrettä (pieni)
  • 2 tl Fataliin savustettua Aji Cristal -jauhechiliä
  • 2 tl jauhettua Naga Morichia
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 3 isoa tomaattia kuutioina
  • yksi kokonainen valkosipuli
  • 3 tuoretta Aji Fantasyä
  • 2 tuoretta Lemon Dropia
  • 1 tuore Aji Cristal
  • 2 lihaliemikuutioita
  • 1 suippopaprika
  • vettä
  • 2 prk HK Demi Glace -kastikepohjaa
  • 2 prk kidneypapuja
  • 2 limeä puristettuna mehuksi (kannattaa laittaa vain yksi, koska omassa keitoksessa oli aavistuksen liikaa limen makua)
  • 2 rkl hunajaa
  • maizenaa ohjeen mukaan

Työohje:
  1. ruskista lihat parissa erässä, mausta runsaalla suolalla ja mustapippurilla ja lisää viimeiseen erään pilkotut sipulit ja valkosipulit sekä yhdistä lihat
  2. lisää tomaattipyre, chilijauheet ja paprikajauhe sekaan ja pyörittele vähän aikaa keitosta
  3. kuutioi tomaatti ja lisää se pilkottujen tuorechilien kanssa sekaan, lisää myös lihaliemikuutiot
  4. suikaloi paprika ja lisää sekaan sekä kaada vettä keitokseen kunnes lihat peittyvät juuri ja juuri
  5. tyhjennä Demi Glace -purkit keitokseen, anna kiehahtaa muutama minuutti ja vähennä lämpöä siten, että keitos nippanappa pulppuaa
  6. hauduta minimissään neljä tuntia
  7. kun lihat ovat hautuneet mureiksi, lisää pavut, limemehu ja hunaja
  8. kiehauta keitos ja lisää maizena, jotta keitos suurustuu
  9. tarjoile pelkän keitetyn basmatiriisin kera
Chilisuklaakakku (alkuperäinen ohje on ruusuritarikunnan suklaakakku)

Ainekset pohjaan:

  • 150 g taloussuklaata
  • 150 g meijerivoita
  • 2 dl sokeria
  • 3 keltuaista
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 3 valkuaista

Ainekset kuorrutukseen:

  • 200 g Brunbergin tummaa suklaata
  • 3 rkl vispikermaa
  • 2 tuoretta Aji Fantasyä muusattuna
  • 1 tuore Aji Cristal muusattuna
  • 1 tl Naga Morich -jauhetta

Työohje:
  1. kiinnitä leivinpaperi irtovuoan (24 cm) pohjan ja reunan väliin.
  2. sulata kattilassa voi ja suklaa miedolla lämmöllä ja sekoita joukkon sokeri, keltuaiset ja jauhot
  3. vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi ja lisää varovasti käännelle taikinan joukkoon
  4. paista pohja 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 35 min ja anna jäähtyä kunnolla
  5. muussaa morttelissa silläaikaa tuorechilit
  6. sulata kattilassa tumma suklaa ja lisää sen sekaan chilitahna, chilijauhe, vispikerma ja sekoita huolellisesti
  7. kuorruta kakku ja säilytä viileässä puoli päivää ennen tarjoilua
  8. lisää koristeeksi muutama tuorechili
Tuli säilöttyä chiliä ensimmäisen kerran muuten kuin pakastamalla ja kuivaamalla. Itsehän en ole kovinkaan suuri etikan maun ystävä, joten tuli selattua taas chilifoorumia säilöntäliemireseptien toivossa ja löytyihän sieltä chilivaarin mainiolta kuulostava vähäetikkainen säilöntäohje.

100 g chiliä menossa silpuksi ja säilöntään
Nomnom, chilisilppua. Melko värikästä ainakin :)
Yksi pilttipurkeista täytettynä chilisilpulla ja säilöntäliemellä (olisi voinut näköjään laittaa täydemmäksikin). Muutaman kuukauden päästä sitten näkee onko sisältö homeessa vai onnistuiko säilöminen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti